=FDS= Finnish Death Squad, Multigaming clan on perustettu 10/2005. Pelaamme aktiivisesti CoD4, MW2 ja Bad Company 2:sta.
Nyt jo yli 4 vuotta vanhan klaanin on perustanut Mortal76, Piiska74, Tommy_FIN ja Pimppenfyhrer. Olemme aktiivinen porukka joka etsii jatkuvasti uutta verta riveihin. Jos tiimipelaaminen kiinnostaa, tule servereillemme, rekisteröidy sivuillemme ja hae jäsenyyttä Suomen ehkä suurimmasta ja kauneimmasta peliyhteisöstä.
Sivut olivat jumissa kosta SRJ siirsi sivut toiselle palvelimelle ja päivitti järjestelmää:
Loppuvuodesta 2007 ilmoittamamme palvelinten klusterointi/ryvästys on nyt saatu osittain toteutettua. Palvelinten klusteroinnin etuna on, ettei sivustojen toiminta katkea vaikka jonkin klusteriin kuuluvan yksittäisen palvelimen tai ohjelman toiminta häiriintyy. Samoin ryvästetyt palvelimet jakavat suoritettavan työkuorman keskenään, jolloin hetkelliset kuormahuiput eivät vaikuta palvelimien nopeuteen. Näin voimme tarjota asiakkaillemme erittäin orkeatasoiset web-hotellipalvelut.
Olemme saaneet klusteroinnin ensimmäisen vaiheen valmiiksi ja siirtäneet teidän kotisivunne siihen.
Klusterilla on käytetty uudempia ohjelmistoja kuin vanhemmilla web-palvelimillamme. Näin ollen sivustonne saattaa tämän vuoksi vaatia pieniä muutoksia. Teknisesti muuttuneet asiat: * Apache palvelinohjelmisto on päivitetty, versioon 2.2. * PHP-rajapinta on päivitetty, versioon 5.2.6 * Turvallisuus moduuli
Muutostarpeet voivat esiintyä sivustonjulkaisujärjestelmissä, kauppapaikoissa, keskustelufoorumeissa yms sovelluksissa. Staattisten sivujen kohdalla muutostarpeita ei ole.
Uudella palvelinryppäällä käytettävä PHP voi kirjoittaa kaikkiin hakemistoihinne ja tiedostoihinne ilman, että ne pitäisi erikseen määritellä kirjoitusoikeudellisiksi hakemistoiksi.
Mikäli taas hakemistoille ja tiedostoille annetaan liian isot oikeudet, puuttuu turvallisuusmoduuli niiden toimintaan ja antaa selaimessa virheilmoituksen 500 sivua ladattessa. Turvallisuusmoduuli on käytössä, jottei sivustonne olisi helposti hakkeroitavissa.
[ Edited Wed Jul 23 2008, 06:07PM ] This is my Olvi. There are many like it, but this one is mine. My Olvi is my best friend. It is my life. I must master it as I must master my life. My Olvi, without me, is useless. Without my Olvi, I am useless.